BalanPillai SUOMI NOUSUUN! OLEN MYÖS SUOMELLE TÖISSÄ!

VAALIT LÄHESTYVÄT, ONKO KAIKKI VALMISTA?

Aina ennen vaaleja poliittinen ilmapiiri sähköistyy, tällä kertaa entistäkin enemmän. Hallituksen kaatuminen aivan vaalien kynnyksellä sai oppositiopuolueisiin vipinää. Pakka taisi mennä vähän sekaisin, eikö enää voikaa, läksyttää hallitusta ja räksyttää SOTEN perään. Antti Rinne ehätti jo pahoittelemaan soten tyssäämistä oikein harmituksen kanssa. Takki kääntyi vallan vikkelästi – yhdessä yössä. Orpo ihmetteli aidon hämmästyneenä, miten sote muuttui Rinteen mielessä kerta heitolla huonosta ideasta ehdottomasti loppuun asti vietäväksi hyväksi asiaksi. Sitä sopisi myös äänestäjien miettiä.

Soten tyssäämisen syitä vatvotaan nyt joka puolella, ainakin vielä hetken aikaa. Ja hyvä niin, asiaa kannattaa miettiä. Voi pohtia mm. sitä, kuinka paljon hankkeen etenemistä jarrutti kansanedustajien heikko kuullun ja/tai luetun ymmärtämiskyky asioiden sisäistämisestä puhumattakaan. Kansanedustajien tärkein tehtävä on säätää lakeja ja sen vuoksi heidän pitää pystyä ymmärtämään ja sisäistämään esimerkiksi kuulemiaan puhteita ja lukemiaan asiantuntijoiden kirjoittamia tekstejä. Ja tietysti hänen pitää olla myös yhteystyökykyinen. Otetaanko näitä asioita riittävästi huomioon ehdokkaita valittaessa?

Miten nuoriso saadaan lähtemään vaaliuurnille? Onko kokoomuksella ollut riittävästi porkkanoita houkutella nuoria sekä ehdokkaiksi että nyt vielä äänestäjiksi? Vihreät ovat löytäneet nuorista aikamoisen kultasuonen. Puolueessa saa sankarinviitan heti, kun tekee ”vihreän” rikoksen esimerkiksi kiipeämällä luvatta laivaan, tekemällä iskuja turkistarhoihin tai tekemällä muita rikoksiksi luokiteltavia tekoja. Puolue tarjoaa seikkailuja, joskin kyseenalaisin keinoin. Mutta nuoriin se puree kuin kuuma veitsi voihin. Nuorison järjestämän ilmastokokouksen aktivisti tokaisi TV-haastattelussa, ettei yksityisillä kansalaisilla ole paljoakaan vaikutusmahdollisuutta ilmaston muutoksiin. Aika vastuutonta kommentointia. Maapallolla on aika monta ihmistä ja ilmastonmuutostalkoisiin tarvitaan meidän kaikkien panosta, varsinkin nuorten. He kuormittavat luontoa vielä vuosikymmeniä.

Puolueiden voimasuhteita ennustetaan säännöllisesti tehtyjen gallup-kyselyiden avulla. On todella mielenkiintoista katsoa seuraavan kyselyn tuloksia eli miten hallituksen kaatuminen on vaikuttanut kannatuslukuihin. Kovin luotettavaa kuvaa gallupit eivät tosin vielä tässä vaiheessa anna, kuten eivät yleensäkään. Niihin vastaillaan mielialan ja tunnelman mukaan, joskus kieli poskessa ja joskus toki keskellä suutakin. Todellinen tulos saadaan kuitenkin vasta äänten laskennan jälkeen, Kaikilla puolueilla on vielä riittävästi aikaa petrata asemiaan ja vakuuttaa äänestäjiä. Myös kokoomuslaisilla on petrattavaa. Viime aikojen uutiset, kuten esimerkiksi vanhusten hoitolaitosten laiminlyöntien paljastuminen, ovat sataneet demareiden laariin ja toisaalta Oulun seksuaaliset hyväksikäyttötapaukset ovat hyödyntäneet perussuomalaisten tonttia. Hyvät uutiset hautautuvat usein negatiivisten uutisten alle. Yksi tällainen hautaantunut asia on kokoomuksen tavoite lyhentää tällä hallituskaudella valtion velkataakkaa. Ja siinä onnistuttiin. Velkaa saatiin pienennettyä noin 3 miljardin euron verran – tulevien sukupolvien hyödyksi. Kannattaisi varmaan käyttää hyväksi nuorten äänestäjien aktivoinnissa.

Toivottavasti Nukkuvien puolue jää sivuosaan näissä vaaleissa.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Toimituksen poiminnat